Kehonhuolto
Peruslähtökohdista
Kehonhuollon äärellä urheiluhieronta, klassinen hieronta ja niiden alassa tehtävä mobilisoiva kehon käsittely on ikivanha ja tehokas hoitomuoto, jota voidaan käyttää erilaisten tuki- ja liikuntaelinsairauksien, kuten selkä- ja niskakipujen, nivelongelmien, urheiluvammojen ja muiden pehmytkudosvaivojen hoitamiseen sekä esimerkiksi kirurgisista toimenpiteistä toipumisen ja leikkausarpien hoidon tukena.
Kimmon käyttämässä kehonhuollon konseptissa käytetään monipuolisesti terapeutin käsiä, vipuvarsia, asiakkaan kehon liikettä, aktiivisia ja passiivisia venytystekniikoita, moninaista mobilisointia ja näihin soveltavasti yhdistellen hoitotarpeen mukaan syväkudoshieronnassa käytettäviä välineitä/laitteita, jotka tuottavat eritaajuista tärinää ja lämpöä. Hoitotarpeen mukaan voidaan käyttää myös suunsisäisiä tekniikoita esimerkiksi pään alueen jännitteiden hoitamisessa. Suunsisäiset tekniikat soveltuvat mainiosti esimerkiksi oikomishoidosta, suukirurgisesta toimenpiteestä tai pään alueelle kohdistuneesta traumasta palautumisen tueksi.
Voimme siis sanoa, että Kimmon tekemä manuaalinen käsittely ei ole varsinaista klassista hierontaa tai urheiluhierontaa, vaikka niiden parhaita puolia hyödynnetäänkin laajasti. Kimmolle hieronta on monipuolisempi kokonaisvaltainen manuaalinen lähestymistapa ja hieronta- ja mobilisointitekniikoiden yhdistelmä – omanlaisensa ote kehon kuunteluun ja sen tilan kohentamiseen erilaisin manuaalisin tekniikoin.
Kehonhuolto soveltuu kaiken ikäisille ihmisille. Lasten ja nuorten hoidossa huomioidaan asiakkaan ikä- ja kehitysaste.
Kehonhuollon alassa tehtävät mobilisoinnit ja hierontatekniikat kuuluvat manuaalisten terapiamuotojen kirjossa niin sanottujen invasiivisten hoitomuotojen joukkoon.
Hoidon vasta-aiheita esim.:
– akuutit ja aktiiviset tulehdustilat
– kuume
– selkäydintyrä
– kallonmurtuma
– aivoverenvuoto
– aivokasvain
– sydänsairaus
– syöpähoito
Mikäli Sinulla on on jokin edellä kuvatuista hoidon vasta-aiheista, terveydentilaasi muutoin seurataan lääkärin toimesta tai Sinulla on jokin merkittävä lääkitys, kerro asiasta lähemmin ajanvarauksen yhteydessä.
Millaisiin vaivoihin, haasteisiin, ongelmiin ym. voimme saada apua kehonhuollon avulla?
Hieronnan ja manuaalisen käsittelyn hyötyjä on tutkittu laajasti – apua ja helpotusta voimme saadakin mitä moninaisimpiin vaivoihin. Hieronnan vaikutuslaajuus ja -tapa voi olla varsin moninainen riippuen hoidettavan yksilön tarpeista ja haasteiden/ongelmien lähtökohdista.
Hoitovasteita voimmekin saada esimerkiksi kaikessa seuraavassa:
– stressi- ja ylikuormitustilat
– yleinen hyvinvointi
– uniongelmat ja väsymys
– erilaiset kiputilat, pitkittyneet kiputilat
– tapaturmien ja traumojen jälkitilat (kaatumiset, urheiluvammat yms.)
– kirurgisten toimenpiteiden jälkitilat (arpikudosten elastisuus)
– päänsärky ja migreeni
– lihaskireydet ja toiminnalliset kehon jännitetilat
– kallon, niskan ja selän alueen ongelmat
– aineenvaihdunnalliset ongelmat
Toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi vastaanotolleni!
