Yhteiskuntatiede ja tutkimus

tutkimus – tieto – vaikuttavuus

Yhteiskuntatieteellinen tutkimusorientoitumiseni on monipuolinen. Olen erityisesti kiinnostunut tarkastelemaan syvällisesti yhteiskunnan eri osa-alueiden vuorovaikutuksia sekä niiden vaikutuksia sisäiseen ja kansalliseen turvallisuuteen, hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tutkimusotteeni on soveltava, jossa yhdistän tieteellisen ja toiminnallisen tutkimuksen orientaatiot.

Tähän astisen tutkimustyöni keskiössä on ollut soveltavan tutkimuksen ja kehittämistyön yhdistäminen, erityisesti viranomaistoiminnan ja moniviranomaisyhteistyön, tietojenvaihtamisen ja turvallisuustutkimuksen alassa. Olen väitellyt Tampereen yliopistossa valtio-opissa kansallisesta turvallisuudesta.

Tutkijana tavoitteeni on yhdistää tieteellinen tieto, käytännön sovellukset ja yhteiskunnallisesti merkittävä ajattelu tavalla, joka tuottaa arvoa ja vaikuttaa positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan – ja kaikki tämä niin tieteellisesti, mutta ennen kaikkea arjen käytännöllisesti.

Tutkimusalat

Yhteiskuntatieteiden alassa tutkimukselliset painopisteeni ovat kansallisen turvallisuuden, turvallisuustutkimuksen ja turvallisuuspolitiikan alueilla. Lähemmin tarkasteltuna erityisesti viranomaisten yhteistyön, moniviranomaistoiminnan ja tietojenvaihdon tutkimus ja kehittäminen ovat mielenkiintoni kohteita.

Manuaaliterapian alan tutkimuksessa minua kiinnostaa manuaaliterapian eri modaliteettin kliininen vaikuttavuus ja se, miten ja millä tavoilla voidaan tehdä tarkempia, kattavampia ja luotettavampia arvioita siitä, kuinka tehokkaita erilaiset manuaaliterapian muodot ovat kliinisessä käytössä.

Tutkijana olen sitoutunut edistämään moniulotteista ja avointa keskustelua tieteen tekemisestä ja siitä kuinka voimme kansantajuistaa tutkimusta ja sen tuloksia. Laadullisesti orientoituneena tutkijana minua kiinnostaa erityisesti kuinka voimme yhdistää tutkimustietoa ja käytännön kokemusta niin, että tutkimus tukisi ja kehittäisi yhä paremmin arjen käytäntöjä. 

Image Item
Image Item
Image Item
Image Item
Image Item
Image Item
Image Item

Vahvuudet

N

Syvällinen asiantuntemus turvallisuustutkimuksessa

N

Monitieteellinen lähestymistapa

N

Käytännönläheinen tutkimusote

N

Ajankohtaiset tutkimusaiheet

N

korkea eettisyys ja tutkimuksen avoimuus

N

Kyky yhdistää tutkimus käytännön sovellutuksiksi